Iisalmen Sanomat 16.1.2010

Yöjunan puolesta pitää edelleen rummuttaa


Kuva: M.M.

 

Liikenneministeriön työryhmä ei tule esittämään sisämaan yöjunaliikenteen
palauttamista, koska pitää sitä kannattamattomana (IS 16.1). Uutinen on
kylmää vettä iisalmelaisten ja yläsavolaisten niskaan.

VR lakkautti säästösyistä vuonna 2006 Helsingistä Kouvolan kautta Iisalmeen
ja edelleen Ouluun kulkeneen yöjunan. Samassa rytäkässä lakkautettiin myös
Joensuu-Turku -reitin yöjuna.

Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että iisalmelaiset ja yläsavolaiset eivät
enää päässeet yöaikaan junalla Iisalmesta Helsinkiin ja Helsingistä
Iisalmeen. Lakkautus oli selvä takaisku yläsavolaisessa edunvalvonnassa,
vaikka yöjunan puuttumista ovatkin kompensoineet päiväjunien parantuneet
nopeudet ja päivittäisten junavuorojen lisääntyminen.

Kun yöjunat poistuivat, joutuivat esimerkiksi Helsinkiin matkaavat
yläsavolaiset liikemiehet ja vapaa-ajan matkaajat matkustamaan
määränpäähänsä jo edellisenä päivänä.

Lakkautuksen jälkeen niin Savossa, Kainuussa kuin Pohjois-Karjalassa on
rummutettu sisämaan yöjunaliikenteen palauttamisen puolesta. Yöjunayhteyksiä
on pidetty maakuntien kannalta merkittävinä. Liikenneministeri Anu
Vehviläinen (kesk.) asettikin syksyllä työryhmän selvittämään yöjunien
palauttamista.

Työryhmän raportissa tunnustetaan esimerkiksi Iisalmen yöjunatarpeet.
Kaupungissa ei ole reittilentokenttää ja yhteydet etelään ovat Kuopiota
pidemmät.

Suomen Rautatiematkustajien ry:n puheenjohtaja, varatuomari Kalevi
Kämäräinen pitää työryhmän raporttia monilta osin puutteellisena. Hän
kehottaa yöjunattomia kuntia keräämään kolehdin ja teettämään kunnollisen
selvityksen yöjunista, niiden tarpeesta ja kannattavuudesta.

Yöjunan palauttamista kannattaa pitää edelleenkin esille.