|
Liikenneviraston pääjohtajan Juhani
Tervalan näkemykset rautatieliikenteen
kehittämisestä herättävät kysymyksiä. Pitkä maa tarvitsee
nopeita
junayhteyksiä Kokkolaa pohjoisemmaksikin.
Tervejärkistä, suorapuheista korkeaa virkamiestä kuunnellessa
yleisön
mieleen voi nousta ajatus, että olisivatpa poliitikotkin
tuollaisia. Sitten
on hetkiä, jolloin elämys on jokseenkin päinvastainen:
onneksi ovat
poliitikot, jotka näkevät asiat ylempää kuin ministeriön
virkamiehet, nämä
kun silloin tällöin katselevat maailmaa Helsingin Kruununhaan
työhuoneistaan
lähinnä oman toimialansa kurkistusluukkujen läpi.
Tämän vuoden alussa aloittaneen uuden Liikenneviraston
pääjohtajan Juhani
Tervalan Kalevalle ja usealle muulle maakuntalehdelle antama
haastattelu
herättää huolta etenkin Pohjois-Suomessa. Maan
liikennepolitiikan keskeisen
taustavaikuttajan tulevaisuuden näkymissä Suomi liikkuisi
kiskoilla
Helsingistä vain noin 450 kilometrin säteelle.
"Pohjoisemmaksi kannattaa
mennä lentokoneella", kuului pääjohtajan linjanveto.
On tietenkin erinomaista, että pääkaupungin ja pohjoisten
keskusten kuten
Oulun ja Rovaniemen välillä on erinomaiset
lentoliikenneyhteydet. Tervalan
lausunto viittaa siihen, että jos hän voi asiaan vaikuttaa,
ne myös
säilyvät.
Rautateillä kulkevan liikenteen kohdalla pääjohtajan näkemys
on kuitenkin
erikoinen. Jos pääkaupungista lähdetään junalla pohjoiseen ja
ajetaan 450
kilometriä, jäädään jonnekin Kokkolan eteläpuolelle. Ei
nopean ja
hyväkuntoisen rataverkon tarve vielä sille korkeudelle pääty.
Ennen talouden notkahdusta Pohjanmaan radan liikennemäärät
olivat reippaassa
kasvussa koko matkalla. Oulun ja Seinäjoen välillä ovat
meneillään mittavat
radan peruskorjaustyöt. Onneksi niistä rahoista päättävät
poliitikot. Kun
peruskorjaus -- valitettavasti vasta vuosien päästä -- on
ohi, on
oletettavaa, että niin matkustaja- kuin rahtimäärätkin tällä
Suomen
valtasuonella edelleen kasvavat. Siihen tavoitteeseen pitää
pyrkiä myös
ympäristöperustein.
Liikenneinvestoinnit ovat aivan keskeisiä, kun puhutaan
Suomen
tasapainoisesta kehittymisestä. Jos yhteydet eivät ole
kunnossa, se ajaa
eteenpäin kehitystä, jossa Suomi keskittyy yhä enemmän
Helsinki--Turku--Tampere -kolmion sisään. Toivottavasti
tulevat korkeat
virkamiehet eivät joskus vedä raideliikenteen kehittämisen
nollarajaa
kahden- tai kolmensadan kilometrin päähän pääkaupungista.
Hyvän ja nopean raideverkon ylläpito edistää myös
kansalaisten tasapuolista
kohtelua. Lentoliikenteestä tuskin koskaan tulee sellaista
jokamiehen
liikennemuotoa kuin junaliikenne nyt on. Kaikkien ei kannata,
eikä kaikilla
ole yksinkertaisesti varaa käyttää lentokonetta lentäessään
pohjoisesta
etelään tai päinvastoin.
Järkevää realismiakin Tervala osoittaa. Suomen väestömäärillä
300 kilometriä
tunnissa tai vielä nopeammin kulkevista luotijunista tuskin
koskaan tulee
täällä totta. Olennaisempaa on rakentaa rautatieverkko
mahdollisimman
nopeasti sellaiseksi, että 200 tuntikilometristä tulee
henkilöliikenteen
perusnopeus ainakin kaikkialla pääradoilla. Silloin Helsingin
ja Oulun
välikin voitaisiin puristaa alle neljän tunnin. Se
helpottaisi kaikenlaisten
yhteyksien hoitoa ja kutistaisi maata tavalla, joka olisi etu
raiteiden
kummassakin päässä.
Toivottavasti Tervalan hätäisemmät arviot vielä jalostuvat
uudessa työssä.
Käy niin tai näin, poliittisten päättäjien on pidettävä
liikennepolitiikan
ohjaussauvat vastedeskin käsissään. |
